Mitä maa-aineslaki säätelee?
Maa-ainesten ottamista koskeva erityissääntely otettiin käyttöön maa-aineslailla (555/1981), ja laki on säädellyt ottamista vuodesta 1982. Lakia täydentää valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005). Laki koskee kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamista ja niiden irrottamista kaupallisiin tai omiin tarpeisiin. Sitä ei sovelleta kaivoslain mukaiseen toimintaan eikä rakentamisen yhteydessä irrotettuihin aineksiin, kun ne käytetään saman rakennushankkeen alueella.
Laki kieltää maa-ainesten ottamisen niin, että siitä aiheutuu kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia haitallisia muutoksia luonnonoloissa tai vaaraa tärkeän tai vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen veden laadulle tai antoisuudelle.
Ottamislupa ja lupaprosessi
- Ennakkoneuvottelu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa. Siinä selvitetään kaavatilanne, pohjavesialueet ja tarvittavat selvitykset.
- Selvitykset: maaperä- ja pohjavesitutkimukset, luontoselvitykset ja tarvittaessa melu- ja pölymallinnukset.
- Ottamissuunnitelma ja lupahakemus. Laajoissa ottohankkeissa tarvitaan YVA-menettely, ja kallion louhinta ja murskaus edellyttävät usein myös ympäristölupaa. Maa-aines- ja ympäristölupa voidaan käsitellä yhteisessä menettelyssä.
- Kuuleminen: hakemuksesta tiedotetaan, ja naapureilla on oikeus tulla kuulluksi.
- Lupapäätös: päätöksessä annetaan lupamääräykset, esimerkiksi ottamissyvyydestä, työajoista, pölyntorjunnasta, pohjaveden tarkkailusta, jälkihoidosta ja vakuudesta.
- Valvonta: kunta valvoo toimintaa, ja ottaja raportoi otetut määrät vuosittain.
Lupa myönnetään määräajaksi, tyypillisesti 10 vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi, kun ottamisalue on laaja. Lupamaksut ja valvontamaksut määräytyvät kunnan taksan mukaan.
Ottamissuunnitelman sisältö
Ottamissuunnitelma on lupahakemuksen tärkein asiakirja. Siinä esitetään tavallisesti:
- ottamisalueen sijainti, rajat ja nykytila kartoilla (nykytilannekartta)
- otettavan aineksen laatu ja määrä sekä ottamisen alin taso
- pohjaveden pinnan korkeus ja suojakerroksen paksuus pohjavedenpinnan yläpuolella
- ottamisen vaiheistus ja toiminta-aika
- pölyn, melun ja liikenteen hallinta
- kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma
- jälkihoito ja maisemointi vaiheittain (jälkitilannekartta)
- esitys vakuudesta ja tarkkailusta.
Vakuus ja sen riittävyys
Ottamisluvan saajan on asetettava vakuus, jolla varmistetaan, että lupamääräykset ja erityisesti jälkihoito toteutetaan. Jos ottaja laiminlyö velvoitteensa, kunta voi realisoida vakuuden ja teettää jälkihoidon. Vakuuden suuruus määritellään ottamisalueen pinta-alan, jälkihoitotöiden laajuuden ja kustannusarvion perusteella.
Käytännössä vakuuksissa on suuria kuntakohtaisia eroja, ja vakuus voi osoittautua riittämättömäksi, jos alueelle syntyy suuri vahinko tai jälkihoitokustannukset ovat kasvaneet lupakauden aikana. Siksi vakuuden tarkistaminen luvan muuttamisen tai jatkamisen yhteydessä on tärkeää. Vakuus palautetaan, kun jälkihoito on hyväksytty loppukatselmuksessa.
Pohjaveden suojelu
Harjut ovat sekä parhaita soran ja hiekan lähteitä että Suomen tärkeimpiä pohjavesialueita. Tämä on maa-ainestenoton suurin ristiriita. Pohjavesialueilla edellytetään yleensä riittävää suojakerrosta ylimmän pohjavedenpinnan yläpuolelle, polttoaineiden ja kemikaalien turvallista varastointia sekä pohjaveden laadun ja korkeuden tarkkailua. Maa-ainesten ottoalueiden jälkihoito vähentää merkittävästi pohjaveden laadulle aiheutuvaa riskiä. Siksi vanhojen, jälkihoitamattomien kuoppien kunnostaminen on monella alueella vesiensuojelun painopiste.
Jälkihoito ja maisemointi
Jälkihoidon tavoitteena on palauttaa alue turvalliseksi ja luontevaksi osaksi ympäröivää maisemaa ja mahdollistaa alueen jälkikäyttö. Tyypillisiä toimenpiteitä ovat:
- reunaluiskien loiventaminen turvalliseen kaltevuuteen
- pohjan muotoilu ja pintamaan levitys
- kasvillisuuden palauttaminen kylvämällä tai istuttamalla taimia
- roskien, rakenteiden ja koneiden poistaminen
- alueen ottaminen jälkikäyttöön, esimerkiksi metsätalouteen, virkistykseen, uimapaikaksi tai rakentamiseen kaavan mukaisesti.
Jälkihoito tehdään parhaiten vaiheittain ottamisen edetessä eikä vasta lopuksi. Selvitysten mukaan jälkihoito on monissa kohteissa toteutunut vain osittain, ja yleisimpiä ongelmia ovat ohjeiden vastainen kotitarveotto, puutteelliset jälkihoitotoimet ja luvaton ottaminen.
Luvan voimassaoloaika
Maa-aineslupa myönnetään määräajaksi. Lain yleinen enimmäispituus on 10 vuotta. Erityisistä syistä lupa voidaan myöntää enintään 15 vuodeksi. Vuonna 2005 voimaan tulleella lakimuutoksella kalliokiviaineksen louhintaan tuli mahdollisuus myöntää lupa erityisten syiden nojalla enintään 20 vuodeksi. Perusteena oli, että kalliokiviaineksen hyödyntäminen vaatii erityistekniikkaa, paljon energiaa ja suuria investointeja.
Käytännössä valtaosa luvista haetaan ja myönnetään kymmeneksi vuodeksi. Lupahakemuksessa ilmoitetaan sekä kokonaisottomäärä että vuotuinen keskimääräinen ottomäärä kiintokuutiometreinä (m³ktr). Kun lupa päättyy, toiminnan jatkaminen edellyttää uutta lupaa. Silloin myös jälkihoidon tila ja vakuuden riittävyys arvioidaan uudelleen.
Maa-aineslupa ja ympäristölupa yhdessä
Kalliokiviaineksen ottamiseen liittyy lähes aina louhintaa ja murskausta. Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaan kivenlouhimo ja murskaamo, joiden toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää, edellyttävät ympäristöluvan. Tällöin maa-aineslupa- ja ympäristölupahakemus käsitellään kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa yhdessä, ja niistä annetaan päätökset samanaikaisesti. Yhteiskäsittely sujuvoittaa prosessia ja varmistaa, että lupamääräykset ovat keskenään yhteensopivat.
Suurimmat ottohankkeet edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Arviointimenettelyn yhteysviranomaisena toimii 1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontavirasto.
Esimerkkejä lupamääräyksistä
Hallinto-oikeuksien julkiset päätökset havainnollistavat, millaisiin asioihin lupamääräyksissä kiinnitetään huomiota:
- Vakuuden korotus: Turun hallinto-oikeus myönsi 12 hehtaarin kallioalueelle luvan kymmeneksi vuodeksi ja edellytti, että vakuus nostetaan vähintään 75 000 euroon, koska vakuus oli alueen kokoon nähden liian pieni.
- Pohjaveden suojakerros: Hämeenlinnan hallinto-oikeuden käsittelemässä soranottohankkeessa lupamääräyksenä oli jättää pohjaveden yläpuolelle vähintään 4 metrin suojakerros.
- Toiminnan kokonaisuus: ottamistoiminta on toteutettava niin, että pohja- tai pintaveden pilaantumisen vaaraa ei synny missään toimintavaiheessa.
Esimerkit kertovat, että sekä vakuuden suuruutta että pohjaveden suojelua arvioidaan tapauskohtaisesti. Lupaa hakevan kannattaa varautua perustelemaan ratkaisunsa huolellisesti, ja naapurit ja ympäristöjärjestöt voivat hakea päätökseen muutosta.
Seuranta ja tarkkailu
Ottamistoimintaa valvotaan koko lupakauden ajan. Ottajan on raportoitava vuosittain otetut määrät, ja alueella tehdään tarkastuksia. Pohjavesialueilla lupaan liitetään yleensä pohjaveden tarkkailuohjelma, joka voi sisältää havaintoputkia ja vedenlaadun seurantaa. Ottoalueen pohjalle asennetaan korkeuspisteitä, jotta kaivusyvyyttä voidaan seurata. Seurantatiedot ovat myös jälkihoidon suunnittelun pohja.
Kotitarveotto
Maanomistaja voi ottaa maa-aineksia vähäisessä määrin omaan tavanomaiseen kotitarvekäyttöönsä ilman lupaa, ellei ottaminen aiheuta lain kieltämiä haittoja. Rajanveto vähäisen ja luvanvaraisen ottamisen välillä on tapauskohtainen. Jos aines myydään tai sitä otetaan suuria määriä, lupa tarvitaan. Epäselvissä tilanteissa kysy aina kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Muistilista luvan hakijalle
- Tarkista kaavat ja pohjavesialueet. Maakunta- ja yleiskaava sekä pohjavesialueluokitus ratkaisevat, onko otto ylipäätään mahdollista.
- Teetä tarvittavat selvitykset, kuten luontoselvitys, pohjavesiselvitys ja maisemavaikutusten arviointi.
- Laadi ottamissuunnitelma pätevällä suunnittelijalla. Siihen kuuluvat ottoalueen rajaus, syvyys, vaiheet ja jälkihoito.
- Arvioi, tarvitaanko myös ympäristölupa louhinnalle ja murskaukselle sekä YVA-menettely.
- Varaudu vakuuden asettamiseen ja valvontamaksuihin.
- Kuule naapurit ja huomioi liikenne-, pöly- ja meluvaikutukset jo suunnitteluvaiheessa.
- Suunnittele jälkihoito niin, että se voidaan tehdä vaiheittain oton edetessä.
Usein kysytyt kysymykset
Tarvitaanko soranottoon aina lupa?
Lähtökohtaisesti kyllä. Maa-aineslain mukaan ottamiseen tarvitaan kunnan myöntämä lupa. Poikkeuksena on vähäinen ottaminen maanomistajan omaan kotitarvekäyttöön, jos siitä ei aiheudu lain kieltämiä haittoja.
Mikä on maa-ainesten ottamissuunnitelma?
Lupahakemukseen liitettävä suunnitelma, jossa esitetään ottamisalue, otettavat määrät ja syvyydet, ottamisen vaiheet, ympäristöhaittojen hallinta sekä jälkihoito ja maisemointi.
Miksi maa-ainesten ottajalta vaaditaan vakuus?
Vakuudella varmistetaan, että lupamääräykset ja jälkihoito toteutetaan. Jos ottaja laiminlyö velvoitteensa, kunta voi realisoida vakuuden ja teettää työt.
Saako pohjavesialueelta ottaa soraa?
Ottaminen ei saa vaarantaa tärkeän tai vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen veden laatua tai antoisuutta. Pohjavesialueilla lupaan liitetään tiukat määräykset suojakerroksesta ja tarkkailusta, ja osalla alueista ottaminen ei ole mahdollista.
Mitä jälkihoito tarkoittaa?
Ottamisalueen saattamista turvalliseksi ja maisemaan sopivaksi: luiskien loiventamista, pohjan muotoilua, pintamaan levittämistä, kasvillisuuden palauttamista ja roskien poistamista.
Kuinka pitkäksi ajaksi maa-aineslupa myönnetään?
Lain yleinen enimmäisaika on 10 vuotta. Erityisistä syistä lupa voidaan myöntää enintään 15 vuodeksi ja kalliokiviaineksen louhintaan enintään 20 vuodeksi.
Tarvitaanko kiven louhintaan ja murskaukseen myös ympäristölupa?
Kyllä, jos kivenlouhimon ja murskaamon toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää. Maa-aineslupa ja ympäristölupa käsitellään tällöin yhdessä.
Lähteet ja lisätietoa
- Maa-aineslaki 555/1981 (Finlex)
- Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta 926/2005 (Finlex)
- Edilex: HE 257/2014, maa-ainesten ottamisen sääntely
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: Jälkihoidon toteutumisen kartoitus (SOKKA3)
- Kaleva: Soranoton valvonta ja vakuudet
- Edilex: HE 110/2004 maa-aineslain muuttamisesta (lupa-ajat)
- Turun hallinto-oikeus: Julkinen kuulutus asiassa 57/2024
- Hämeenlinnan hallinto-oikeus: Päätös 319/2025 (julkinen kuulutus 2026)
- Keuruun kaupunki: Maa-aines- ja ympäristölupa, kalliokiviaines
- Kauhavan kaupunki: Maa-aineslupa- ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittely 2026